Rauhaa ja iloa Herrassa, rakkaat matkatoverit
elämän tiellä!
Viime syksynä katselin ikkunastani avautuvaa metsämaisemaa. Koivut olivat pudottaneet lehtiään ja muistuttivat, että kesä oli auttamattomasti ohi. Sen sijaan ikivihreät männyt kertoivat minulle, että on jotain pysyvää, joka ei muutu vuodenaikojen vaihtuessa.
On Jumala, joka ei muutu. On Jumalan rakkaus, joka pysyy aina samana. On rohkaisevaa havaita, että tässä rikkirevityssä
maailmassamme on jotakin kestävää, järkkymätöntä. On Kristus-kallio, joka ei murru elämän myrskyissä. Se kestää - ja "hänen armonsa pysyy iankaikkisesti".
Kun uskonankkurimme on lujasti kiinnitettynä Kristus-kallioon,
eivät raivoisimmatkaan elämän myrskyt voi irrottaa meitä hänen rakastavasta kädestään. "Hän näet pelastaa kurjan, joka apua huutaa, ja köyhän ja sen jolla ei auttajaa ole".
Eräässä laulussa sanotaan: "Kristus-kalliolla turvapaikan sain,
Kristus-kalliolla turvapaikan sain. Silloin mitään pelkää en,
kun oon luona Jeesuksen, Kristus-kalliolla turvapaikan sain".
Olen joskus kirjoittanut: "Oi kiitos Jeesus, kun olit valmis vaivaan. Ja sovitit syntimme - avasit meille taivaan. Sun veresi ansiot pelastushinnaksi riittää, saan kaiken lahjaksi - kuinka voin kylliksi kiittää".
Kunpa osaisimme kylliksi arvostaa edestämme annettua ääretöntä uhria! Mitä enemmän opimme sitä arvostamaan, sitä enemmän osaamme siitä kiittää. "Kun käännymme Jeesuksen puoleen, jäämme katsomaan kasvojansa. Siinä hiljaa himmenee maalliset eessä armon ja kunniansa".
Olemme nopeasti lähestymässä kaiken loppua. Maailmamme on tullut Sodoman ja Gomoran kaltaiseksi. Kaikki tapahtumat maailmassamme kertovat meille Jumalan lapsille, että nyt ollaan kirjoittamassa viimeisiä lukuja tämän katoavan maailman historiaan.
Mutta miten on? Olemmeko me valmistautuneet Jeesuksen tulolle? Onko pukumme puhdas? Olemmeko pukeutuneet Kristuksen vanhurskauden valkeisiin vaatteisiin? Näkyykö meissä merkkejä Kristuksen kuvasta? Tunnetaanko meidät niiksi, jotka ovat olleet Jeesuksen seurassa?
Vieläkö oma minä hallitsee? Olemmeko antaneet sydämemme ja
tahtomme kokonaan ja ehdoitta Kristuksen hallintaan?
Näitä kysymyksiä meidän tulisi esittää usein itsellemme. Herra ei
hyväksy puolisydämistä palvelustamme. Hän haluaa olla meidän
kaikkemme - ensimmäinen, viimeinen ja parhain. Hän haluaa
meidän olevan tyhjiä astioita, että hän voisi vuodattaa meihin Pyhän
Hengen lahjansa kaikessa täyteydessään.
Elämme viimeisten päivien ankarien koettelemusten ja seulonnan
ajassa. Uskoamme koetellaan nyt äärimmilleen.
"Niillä, jotka lopulta voittavat, on uskonelämässään koetuksia sekä hirvittävän hämmennyksen ja ahdistuksen aikoja. He eivät kuitenkaan saa jättää uskallustansa, sillä se kuuluu osana heidän kasvatukseensa Kristuksen koulussa. Se on välttämätöntä, jotta kaikki kuona tulisi pois puhdistetuksi" (Review 8.4.1890).
Kysymys kuuluu: Hyväksymmekö me Jumalan kasvatusmenetelmät, jotka ovat lihalle ja verelle vastenmielisiä ja koettelevia?
Nyt jos koskaan meidän on
valmistuttava vastaanottamaan meidän Herramme ja Vapahtajamme.
Hiekka ajan tiimalasissa on nopeasti kulumassa loppuun. Nyt, juuri nyt, meidän on tehtävä kutsumisemme ja valitsemisemme lujaksi. Jos näin teemme, emme koskaan lankea. Kaikkeen tähän saamme voiman meidän rakastavalta Taivaalliselta Isältämme.
E.G.White kirjoittaa; "Jumala on kykenevä ja halukas antamaan
palvelijoilleen kaiken tarvittavan voiman ja suomaan heille viisautta erilaisten tarpeiden mukaisesti. Hän täyttää runsaasti häneen luottavien korkeimmatkin toiveet. - - Olkoonpa tilanteemme mikä tahansa, meillä on Opas ohjaamassa kulkuamme; kaikissa
vaikeuksissamme meillä on luotettava Neuvonantaja, ja suruissamme, menetyksissämme tai yksinäisyydessämme meillä on aina mukana myötätuntoinen Ystävä. - - Saamme odottaa paljon hellältä taivaalliselta Isältämme" (Päivästä päivään, s. 138).
"Sen tähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa, silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään,
Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin,
häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle
puolelle. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä
sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja
menettäisi toivoanne" (Hebr. 12:1-3 VKR):
Siunausterveisin Veli Matti
