Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Yritän tässä nyt kertoa miten olen tämän asian ymmärtänyt.

 
Ihminenhän luotiin alunperin viljelemään ja varjelemaan maata. Sitten tuli se surullisen kuuluisa syntiinlankeemus. Jumalan luoma ihminen lähti oman tahdon tielle. Synti tuli maailmaan, kun ihminen ei totellut Jumalaa.

Jumala oli kuitenkin jo laatinut pelastussuunnitelman siltä varalta, että ihminen lankeaisi. Synti on se asia, joka erottaa meidät Jumalasta, Luojastamme. Ehkä siinä oli kysymyksessä ihmisen luontainen halu päättää itse omista asioistaan.

Jumalahan oli antanut ihmiselle vapaan tahdon päättää ja valita omasta elämästään. Ja mehän emme luonnostamme halua olla kenenkään käskyläisinä.

Uskon, että Jumala on istuttanut jokaiseen ihmiseen halun rakastaa ja tulla rakastetuksi. Synti sitten turmeli tämän lahjan ja kyvyn rakastaa.
 
Kun sitten ihminen tulee uskoon ja saa kokea Jumalan valtavan suuren rakkauden, hän alkaa taas rakastaa Luojaansa. Samalla hän huomaa jokaisen ihmisen arvon Jumalan luomana ja lunastamana. Hänessä herää halu rakastaa myös jokaista lähimmäistään ja kertoa heille Jumalan rakkaudesta.
 
Jumalan rakkaus antaa ihmiselle arvon. Jos Jumala ei meitä rakastaisi, meillä ei olisi mitään arvoa.
 
Mielestäni ihminen ei voi muuta, kun antaa Jeesuksen tulla sydämeensä elämänsä Herraksi. Kun hän saa meissä hallita, pulppuaa rakkaus meistä esiin luonollisella tavalla. Ei tarvitse yrittää rakastaa, vaan antaa Jeesuksen rakastaa meitä ja vaikuttaa meissä rakkautta lähimmäisiimme. Osasinkohan kertoa tämän asian ymmärrettävästi?
 

 

Ja sitten vielä tuo kysymys: Entä jos en voi rakastaa itseäni - kuinka sitten voin rakastaa lähimmäistäni?
Yksi vastaus on se, että kun tajuamme arvomme Jumalan luomana ja lunastamana, se auttaa meitä ymmärtämään myös omaa arvoamme.

Tietysti meillä saattaa olla sellaisia lapsuudenaikaisia kokemuksia, että emme ole kokeneet esim. isän ja äidin rakkautta. Se varmaan sitten heijastuu suhteessamme Jumalaan ja lähimmäisiin. Herra voi kuitenkin eheyttää meitä pikkuhiljaa monilla tavoilla.

Minulla oli alkuun hyvin vaikeaa ymmärtää Jumalan rakkautta, kun oma isäni oli hyvin ankara. Se on jotenkin siellä alitajunnassa vieläkin. Ja myös se, että on aina tuntenut jonkinlaista arvottomuuden tunnetta juuri tästä syystä.

Olen kuitenkin saanut kokea Jumalan rakkauden niin valtavana, että uskon Herran auttavan tässäkin asiassa eteenpäin. Ja voisiko ihminen ihan aidosti tuntea “tervettä itserakkautta”. Siis ymmärtää, että hänelläkin on omat kykynsä ja lahjansa, jotka Herra on hänelle suonut.

Tässä maailmassa emme välttämättä ole kaikkien rakastamia. Yksi pieni ihminen hukkuu helposti muiden joukkoon. On kuitenkin hienoa jos saamme omistaa edes jonkun lähimmäisen, joka jaksaa rakastaa meitäkin puutteistamme ja vajavaisuuksistamme huolimatta.

Ja vaikka emme täällä niin paljon saisi rakkautta osaksemme toisten ihmisten taholta, voimme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala rakastaa meitä jokaista ehdottomalla agabe-rakkaudella. Se rakkaus ei koskaa häviä!
©2017 VeliMatin kotisivut - suntuubi.com