Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Äidin muistolle

Ajatukseni palaavat lapsuuden kultaisiin aikoihin. Äidin työpäivä on pitkä. Pieni äitimme kulkee kaivotietä vesisanko kädessään. Hän ruokkii lehmät ja kanat. Hän kantaa puita sisään talvipakkasella saadakseen hataran mökkimme edes jonkin verran plussan puolelle.

Pyykkipäivänä lämmin vesi höyryää padassa. On hyvä saada puhdasta päälle. Pyykiltä on kiire ruoanlaittoon. Monta nälkäistä suuta on ruokittavana. Viimeiseksi, jos jää jotain jäljelle, laittaa äiti omaan suuhunsa. Toisinaan jää ainoastaan veitsi jakajan käteen.

Kova työ ja niukka ravinto vievät äidin heikoksi. Hän joutuu vuoteenomaksi. Useita viikkoja hän käy taistelua elämästä ja kuolemasta. Toivoa ei tunnu olevan paljon. Hän uskoo jo viimeisen päivänsä koittaneen. Mutta me lapset tarvitsemme vielä äitiä. Ihme tapahtuu. Äiti saa uutta voimaa ja tulee vähitellen terveeksi.

Elämä jatkuu köyhyyden ja sairauden kourissa. Olemme ruokailemassa. Ei ole jäljellä muuta ruokaa kuin yksi kuiva leivänkannikka. Siitä äiti jakaa lapsilleen tietämättä, mitä panee heidän eteensä seuraavana päivänä.

Eräs asia valaisee äidin mieltä kaiken koettelemuksen keskellä: Hän on oppinut luottamaan Jumalan huolenpitoon. Niinpä äidin hartaat rukoukset kohoavat Jumalan puoleen: "Herra, lähetä meille apua". Eikä Herra petä.

Seurakuntasisar käy sinä päivänä naapurimökissä. Hän kysyy, millaista väkeä asuu naapurissa. Me olimme juuri muuttaneet paikkakunnalle. He kertovat, että siellä asuu suuri perhe. Isä ja nuorin lapsi ovat sairaalassa.

Seurakuntasisar tulee meille. Olemme juuri ruokapöydässä kastamassa viimeisiä leivänpaloja suolaveteen. Hän kysyy, eikö meillä ole muuta syötävää.

Hän menee kylän rikkaimpaan taloon ja kertoo meidän vaikeasta tilanteestamme. Saamme sieltä leipää ja maitoa sekä muitakin ruokatarvikkeita. Talon isäntä sanoo rengilleen: "Kun menet aamulla myllyyn, heitä säkillinen jauhoja siihen mökkiin": Meillä on taas leipää koko talveksi.

Kun naapurit ja tuttavat kyselivät äidiltä, miten hän jaksaa elämän vaikeuksien keskellä, hänellä oli tapana sanoa: "Se antaa voimia, joka antaa kärsimyksiäkin".

Äitiä muistellen 

Sua muistelen äitini pikkuruinen, 
kuinka oli sun kasvosi hymysuinen. 
Meitä hellästi hoitelit, kapaloit 
niin hartaana laulusi pirtissä soi.

Sinun äänesi kaunis ja lämpöinen,
pian uneen uuvutti lapsosen.
Oli sydämes täynnä rakkauden tulta,
kuinka paljon sua kaipaankaan äiti-kulta.

Vielä tahtoisin tavata sinut siellä,
kotiportilla, pihalla, kaivotiellä.
Ei muistosi koskaan unhoitu multa,
sain elämään parhaat ohjeet sulta.

Sinä opetit meidät rukoileman,
ja suureen Luojaamme luottamaan.
Vielä tahtoisin tavata sinut siellä,
helmiporttien sisällä, taivaan tiellä.

©2017 VeliMatin kotisivut - suntuubi.com